SM-karsinta oli upea kokemus

26.4.2018

PORVOO. FC Futura Junioreitten historiankirjaan kirjoitettiin alkukevään aikana uusi luku kun FCFJ:n B-juniorit (01-02 syntyneet) ottivat osaa Palloliiton SM-karsintasarjaan.

Porvoolaisjoukkue sai sarjassa vastaansa oman ikäluokkansa parhaimmiston mutta taisteli urheasti ja lopputuloksena oli kaksi upeaa voittoa sekä seitsemän tappiota.

- SM-karsintasarja oli kyllä kaikin puolin upea kokemus. Olen erittäin ylpeä koko joukkueen panoksesta ja erityisesti minua ilahduttaa kehitys joka tapahtui matkan varrella. Jokainen pelaaja otti kevään aikana ison harppauksen eteenpäin, B-junioreitten valmentaja Emil Vaara toteaa.

Sarjassa tuli muutama selvä notkahdus isoja seuroja vastaan (Honka 0-10 ja HJK 0-10) mutta kahden voiton lisäksi myös muutama kirvelevä maalin tappio (TPS 3-4, FC Espoo 1-2).

- Meillä oli turnausmatka Riikaan ja sen jälkeen puoli joukkuetta oli kuumetaudissa. Tästä johtuen tuo Honkapeli meni enemmän täi vähemmän kiven alle. Myös HJK:ta vastaan puuttui tärkeitä runkopelaajia ja muutaman takaiskun jälkeen ottelu oli selvä. Kokonaisuudessaan karsintasarja oli kuitenkin selvästi plusmerkkinen kokemus, sanoo Vaara.

Joukkueen kapteenina toiminut Axel Holmberg on osittain samoilla linjoilla.

- Lähdimme sarjaan ilman suurempia tulospaineita. Ennen karsintaa olisimme varmasti olleet tyytyväisiä kahteen voittoon mutta näin jälkikäteen kyllä jäi vähän hampaankoloon. Alussa olimme ehkä vähän pelokkaita mutta sarjan aika opimme luottamaan itseemme, Axel toteaa.

Oliver Henrichson, joka neljällä maalillaan oli FCFJ: paras maalintekijä SM-karsintasarjassa, on sitä mieltä että joukkueella olisi ollut mahdollisuus jopa enempään.

- Pelillisesti meillä oli mahdollisuus voittaa ainakin kaksi muutakin peliä, mutta tällä kertaa ei vaan kyetty kääntämään tiukkoja pelejä meidän eduksi. Pelimme kehittyi kuitenkin aivan huikeasti tämän sarjan aikana. Jos esimerkiksi vertaa sarjan ensimmäistä ja viimeistä peliä niin siinä on teknisesti huikea ero, Oliver sanoo.

- Suurin ero on ehkä se että isojen seurojen pelaajille on enemmän kokemusta tärkeistä peleistä. Ja täytyy myös muistaa että esimerkiksi HJK:lla saattaa olla 400 B-juniori-ikäistä pelaaja joista se valitsee parhaat kun taas meillä on 40 pelaajaa tässä ikäluokassa, Oliver lisää.

- Toisaalta yksi meidän vahvuuksista on kun joukkueen kaikki pelaajat tuntevat toisensa ja ryhmähenki on tapissaan, Axel toteaa.

Leo Lammassari ja Khoa Truong olivat joukkueen luottopelaajia SM-karsinnassa ollen mukana jokaisessa yhdeksässä ottelussa.

- Tämä oli meille vähän kun opintomatka. Saimme pelata vähän normaalia kovempia vastustajia vastaan, Khoa sanoo.

- Loukkaantumiset ja sairastumiset vähän pilasi kokonaisuutta mutta kiva kokemus oli nähdä vähän oman ikäluokan parhaita pelaajia. Loppujen lopuksi jäi ihan hyvä fiilis, Leo toteaa.

Keväällä FC Futura Junioreitten B-juniorit jatkavat ikäluokan Ykkösessä. Uusi kausi pyörähtää käyntiin syksyllä jolloin joukkueella taas on mahdollisuus pelata itselleen paikka ensi vuoden SM-karsintoihin.

- Henkilökohtaiset tavoitteet on kehittyä eteenpäin pelaajana ja toivottavasti myös joukkueelle on luvassa menestystä, Leo sanoo.

- Vaikka viime kausi on mennyt hyvin niin meillä ei ole varaa mennä kentälle takki auki. Jos me taistelemme kovasti niin tulosta on myös varmasti luvassa, kapteeni Holmberg sanoo.

 

P17 SM-karsinta kevät 2018:

FC Futura Juniorit-NJS 6-2, FCFJ-KäPa 0-3, Honka- FCFJ 10-0, FCFJ-TPS 3-4, FCFJ-FC Espoo 1-2, Inter-FCFJ 0-2, PK-35-FCFJ 4-1, HJK-FCFJ 10-0, FCFJ-PKKU 1-5.

Futuran maalintekijät SM-karsinnassa: Oliver Henrichson 4, Axel Holmberg 2, Marco Puumalainen 2, Leo Lammassaari 2, Niko Orava 1, Lassi Kouri 1, Simon Stenstrand 1, Tuukka Virtanen 1.

Seuraavat pelaajat esiintyivät FCFJ:n riveissä SM-karsinnassa: Alex Kyntäjä, Verneri Elomaa, Kaspian Gröndahl, Simon Stenstrand, Konsta Kylmänen, Emil Lehtinen, Samuel Nieminen, Kevin Roos, Lassi Kouri, Marco Puumalainen, Leo Lammassaari, Niko Orava, Kasper Eriksson, Tuukka Lehosmaa, Khoa Truong, Oliver Henrichson, Hugo Marie, Axel Holmberg, Aarne Uusimäki, Joona Kyyhkynen, Tuukka Virtanen, William Buddas.