Korona tiedote 30.3.

Palloliiton hallitus päätti maanantaina jatkaa jalkapallotoiminnan keskeytystä ainakin 13.5. saakka. Samassa kokouksessa päätettiin merkittävistä tukitoimista ahdingossa oleville seuroille ja myös Palloliiton toimiston YT-neuvotteluista. 

Palloliiton tiedotote 29.3. 

Koronatiedote 27.3. 

Johtokunta päätti torstai-iltana pidentää ohjatun harjoittelun ja pelitoiminnan taukoa huhtikuun loppuun asti. Samassa videokokouksessa käytiin läpi seuran poikkeusajan taloutta. Johtokunta on yhteydessä jokaiseen joukkueeseen ja auttaa joukkueita laskemaan tällä poikkeusajalle uuden budjetin. Tämän uuden budjetin avulla saadaan selville poikkeusajan toimintamaksut. Johtokunta lähtee siitä ajatuksesta, ettei kokopäiväisiä työntekijöitä vielä lomauteta huhtikuussa. Tilannetta kuitenkin seurataan koko ajan ja tarvittaessa tehdään lomautuspäätökset huhtikuussa.


Huhtikuun toiminta maksussa tulee huomioida se seikka, että me maksamme kaikki maksut takapainotteisesti. Eli huhtikuussa maksetaan vielä maaliskuun ja helmikuun täysiä kustannuksia. Tästä syystä toimintamaksuihin tulee isompi alennus vasta toukokuussa. Toisaalta kun koronavirusepidemian jälkeen tilanne normalisoituu, niin silloin maksamme myös takapainotteisesti matalampia kuluja, vaikka toiminta on jo normaalitasolla.


Joukkueille suositellaan, nyt uutta budjettia laskettaessa, mahdollisten joukkueen tilillä olevien puskurivarojen käyttöä madaltamaan pelaajien toimintamaksuja. Seura kartoittaa edelleen vaihtoehtoisia varainkeruu- ja avustusmahdollisuuksia, joilla voitaisiin helpottaa pelaajien toimintamaksuja.

Kevään jalkapallokerhot ovat myös vaarassa poikkeustilanteen jatkuessa pitkään. Tällä olisi valtava merkitys uuden 2015 ikäluokan jalkapalloharrastuksen aloittamiseen ja myös seuran varainhankintaan. Jalkapallokerhon osalta mietitään mahdollista aloitusajan siirtämistä. Sama tilanne koskee myös kesäkuun alun jalkapalloleirejä.



Palloliiton ohjeistus koronaviruksen leviämisen hidastamiseksi.

Korona tiedote 18.3.2020

FC Futura juniorit keskeyttää kaiken ohjatun harjoitus- ja pelitoiminnan 13.4. saakka.





Palloliiton ohjeistus seuroille





https://www.palloliitto.fi/jalkapallouutiset/menettelyohjeet-seuroille-poikkeustilanteeseen





Palloliitto lähtökohtaisesti suosittelee, että kaikki toimintamaksut peritään normaalisti myös poikkeustilanteessa. Näin voidaan välttyä henkilökunnan lomautuksilta ja mahdollisilta palkanmaksun keskeytyksiltä kuukausipalkkaisten toimihenkilöiden ja valmentajien osalta. Luonnollista on, että tuntipalkkaisten valmentajien osalta palkkoja ei kuitenkaan tule maksaa, jos palkan perusteena olevaan tyypillisesti valmennussuoritusta ei ole.




Poikkeustilanteen aikana seura voi valmistella toiminnan käynnistämistä ja vapautunutta valmentajien panosta voidaan käyttää toiminnan kehittämiseen ja pelaajien valmentautumisen aktiiviseen ohjaamiseen omatoimisen harjoittelun osalta.



Menettelyn näkökulmasta tämä ratkaisu tulisi tehdä siten, että seuran joukkueisiin ollaan yhteydessä ja joukkueilta pyydetään näkemystä siitä, sitoutuuko joukkue siihen, että maksut säilytetään ennallaan poikkeustilanteen ajan. Joukkueen tehtävänä on selvittää yksittäisten pelaajien tai näiden huoltajien kanta asiaan ja raportoida se seuralle.




Voidakseen toimia näin seuran on saatava hyväksyvä vastaus kaikilta joukkueilta. Mikäli näin ei tapahdu, ei seuralla ole Palloliiton näkökulmasta mahdollisuutta jatkaa normaalitoimintaan pohjautuvien toimintamaksujen perimistä enää huhtikuun alun jälkeen tapahtuvien toimintamaksujen osalta, mikäli ne kohdistuvat tulevaan aikaan ja palveluiden sisältö ei vastaa sitä, mitä seuran ja pelaajan tai pelaajan huoltajan kanssa voidaan katsoa sovituksi.

Palloliitto kannustaa ensisijaisesti toimimaan tämän suosituksen mukaisesti ja muistuttaa solidaarisuudesta tässä erittäin vaikeassa tilanteessa.




Vaikutukset FCFJ:n toimintaan

FCFJ:n järjestämä harjoittelu- ja pelitoiminta on keskeytetty ainakin 13.4. saakka. Tietoja päivitetään tilanteen edetessä. Palloliiton järjestämä kilpailu- ja pelaajakehitystapahtumat ovat myös keskeytettyinä.

Seura lähettää kaikille joukkueille kyselyn toimintamaksuihin liittyen myClubin kautta. Palloliiton ohjeistuksen mukaisesti. Joukkueiden tulee kysyä pelaajien vanhempia kanta toimintamaksun perimiseen tauon aikana.

Tauon aikana valmentajat valmistavat pelaajille ohjelmaa omatoimiseen ja itsenäiseen harjoitteluun. Ohjelmat toimitetaan pelaajille mahdollisimman nopeasti.

Porvoon kaupungin liikuntapaikkoja koskevan päätöksen mukaisesti myös Uusimaan Areenan käyttö omatoimiharjoittelussa lopetetaan myös tauon ajaksi.

Äkillisissä kriisitilanteissa koronavirukseen liittyen toimi viranomaisohjeiden mukaan. Kriisiviestinnästä seurassamme vastaa puheenjohtaja Markus Broman 0503354215 markus.broman@fcfj.fi

Seuran toiminnan jatkuvuuden kannalta toivomme Futura-perheeltä ymmärrystä ja joustoa tässä globaalistikin poikkeuksellisessa tilanteessa. Seuran johto selvittää aktiivisesti erilaisia vaihtoehtoja toiminnan jatkuvuuden varmistamiseksi.





Tiedotetta päivitetään, kun viranomaisten antamat ohjeet tai määräykset päivittyvät.

Korona tiedote 14.3. 2020

Päivitetty 14.3. klo 12.00

FC Futura juniorit keskeyttää kaiken ohjatun harjoitus- ja pelitoiminnan 31.3. saakka.

Kiinassa käynnistyi alkuvuonna uuden koronaviruksen aiheuttama tartuntatautiepidemia (COVID-19). Koronavirus tarttuu ihmisestä toiseen pääasiassa pisaratartuntana lähikontaktissa. Itämisaika eli aika altistumisesta ensioireiden alkuun on arvion mukaan noin 2–12 päivää, keskimäärin noin 4–5 päivää. Tauti on edennyt pandemiaksi eli kaikki maat ovat nyt epidemia-aluetta. Matkustamista ei suositella edes Suomen sisällä.

Neuvomme toimimaan THL:n ohjeiden mukaisesti ja seuraamaan tilannetta THL:n sivulta.

Palloliiton liittohallituksen päätös ja suositus

Palloliiton hallitus päätti keskeyttää Palloliiton kilpailutoiminnan maaliskuun loppuun asti. Poikkeuksena ovat miesten Suomen Cupin neljännesvälieräottelut ja miesten Futsal-Liigan runkosarjan päätöskierros, jotka pelataan ilman yleisöä tulevana viikonloppuna.

Myös Palloliiton pelaajakehitystapahtumat, kuten Huuhkaja- ja Helmaripäivät, alueleirit, kehittymisen seurantatapahtumat ja alueturnaukset on toistaiseksi peruttu, maalis- ja huhtikuun tapahtumat varmuudella.

Lisäksi ottaen huomioon Valtioneuvoston suositukset koronaviruksen leviämisen estämiseksi Palloliitto suosittelee seuroja keskeyttämään harjoitus- ja turnaustapahtumat maaliskuun loppuun asti.

Vaikutukset FCFJ:n toimintaan

FCFJ:n järjestämä harjoittelu- ja pelitoiminta on keskeytetty ainakin 31.3. saakka. Tietoja päivitetään tilanteen edetessä. Palloliiton järjestämä kilpailu- ja pelaajakehitystapahtumat ovat tauolla. Muun pelitoiminnan osalta tapahtumiin liittyvistä toimenpiteistä vastaa tapahtuman järjestäjä mutta seura suosittelee, etteivät joukkueet osallistu pelitoimintaan maaliskuun aikana.

Toiminta ei kuitenkaan lakkaa täysin vaan valmentajat valmistavat pelaajille ohjelmaa omatoimiseen ja itsenäiseen harjoitteluun tauon aikana. Ohjemat toimitetaan pelaajille mahdollisimman nopeasti.

Porvoon kaupungin liikuntapaikkoja koskevan päätöksen mukaisesti myös Uusimaan Areenan käyttö omatoimiharjoittelussa lopetetaan toistaiseksi.

Seuran toimintamaksu kattaa koko kauden. Toimintamaksu on maksutaakan helpottamiseksi jaettu kuukausieriin. Kyseessä on ylivoimainen este, joten tämä tauko ei vielä vaikuta toimintamaksuihin.

Seuran toimintamaksuilla katetaan henkilöstön palkkakuluja ja tällä hetkellä emme ole lomauttamassa henkilöstöä.

Uusimaa Areenan osalta olemme osaomistajana sitoutuneet hallin vuokraamiseen ja tässä poikkeavassa tilanteessa halliyhtiö sekä seura pyrkivät pysymään sopimuksessa. Samalla yritetään karsia hallin kulut niin alas, että toiminta ei vaarannu ja ohjattua harjoittelu päästään sujuvasti jatkamaan epidemian hellittäessä.

Toiminnanjohtaja ja valmennuspäällikkö työskentelevät kirjallisten tehtävien ja viestinnän parissa seuran toimistolla tai etänä kotona. He ovat tavoitettavissa normaaliin tapaan. Valmentajat ohjeistavat joukkueidensa pelaajia omatoimiharjoittelussa. He ovat myös tavoitettavissa normaalisti puhelimitse tai s-postilla.

Äkillisissä kriisitilanteissa koronavirukseen liittyen toimi viranomaisohjeiden mukaan. Kriisiviestinnästä seurassamme vastaa puheenjohtaja Markus Broman 0503354215 markus.broman@fcfj.fi

Seuran toiminnan jatkuvuuden kannalta toivomme Futura-perheeltä ymmärrystä ja joustoa tässä globaalistikin poikkeuksellisessa tilanteessa. Seuran johto selvittää aktiivisesti erilaisia vaihtoehtoja toiminnan jatkuvuuden varmistamiseksi.







Käytännön ohjeita:

Ei tervehditä kättelemällä tai halaamalla.

Rajoita lähikontakteja, jotka eivät ole välttämättömiä.

Rajoita kaikkea matkustamista.

Jokainen vastaa käsihygieniastaan. Ovenkahvoja ei kannata koskettaa paljain käsin, ellei ole välitöntä mahdollisuutta pestä käsiä lämpimällä vedellä ja saippualla tai desinfioida käsiä.

Huolehtikaa myös, että pyyhitte älylaitteiden mm. puhelimien näyttöä riittävän usein.

Vältä yskimistä ja aivastelua käsiin, pyri yskimään ja aivastamaan hihaan tai nenäliinaan, huolehdi tarvittaessa tämän jälkeen käsihygieniasta.

Urheilijoiden ei tule harjoitella eikä kilpailla koskaan, jos on hengitystieinfektion oireita ja/tai kuumetta.

Valtakunnallinen neuvontapuhelin palvelee numerossa 029 553 5535 arkisin kello 8–21 ja lauantaisin kello 9–15. Numerosta saa yleistä tietoa koronaviruksesta, mutta ei terveysneuvontaa eikä ohjausta päivystyksellisissä akuuteissa oireissa. Neuvontapuhelin on tarkoitettu henkilöille, joilla ei mahdollisuutta tiedonhakuun www-selaimella.

Jos sinulla on lieviäkään ylähengitystieinfektion eli flunssan oireita, töihin tai kouluun ei tule mennä.

Terveydenhuolto vastaa hoidosta, eristyksestä ja kontaktien kartoituksesta, mikä johtaa tarvittaviin viranomaisten tekemiin toimenpiteisiin.

Tiedotetta päivitetään, kun viranomaisten antamat ohjeet tai määräykset päivittyvät.