PK-35/2 - FCFJ

Kolme pistettä Puistolasta, "Messille" hattutemppu

Jessica Hanén teki hattutempun PK-35/2:n verkkoon lauantaina Puistolassa pelatussa ottelussa. Arkistokuva: Mika Laine/Itäväylä

Helsinki 8.8.2020

Täyttä pistepottia lähdettiin Helsingistä hakemaan ja päättäväisesti 3 pistettä otettiinkin 1-5 (0-2) lukemiin päättyneessä kamppailussa PK-35/2:sta vastaan. 

Helle ja aurinko palasivat tauolta juuri viikonlopuksi, joten olosuhteet Puistolan nurmella olivat hyvin kesäiset. FCFJ:llä oli alla kaksi tappiota - yksi kotona ja toinen vieraissa, joten voitonnälkä oli suuri.  Topparina yleensä pelaava taitava Jessica Hanén oli nostettu kärkeen, kun Futuran tämän kauden maalintekoon haetaan parannusta.  Taito ja nopeus yhdessä tehosivatkin 17min kohdalla, kun Emmi Salminen avasi vieraiden maalihanat Hanénin syötöstä.  Vajaa kymppi myöhemmin oli Jessica Hanénin vuoro itse laukoa pallo maaliin, tällä kertaa Sandra Wikmanin syöttäessä.  Ensimmäinen puoliaika päätettiin siis FCFJ:n 2-0 johdossa. 

Emmi Salminen karkaa puna-mustien keskeltä maalintekoon. Arkistokuva: Mika Laine/Itäväylä

Toisella puoliajalla toteutettiin vanhaa viisautta: älä korjaa sitä, mikä ei ole rikki.  Minuutti pelikellon käynnistyksen jälkeen Sandra Wikman syötti ja Jessica Hanén toimitti perille - numerot 0-3 siis tulostaululle. 

Hyvänolon tunne - 3 maalin johdossa -  lämmitti varmasti vielä Futuran pelaajien mieliä, kun pari minuuttia edellisen maalin jälkeen kotijoukkueen Emma Hyrske pääsi vapaaksi, sijoittaen 1-3 kavennuksen Saana Skofeltin selän taakse. 

Tuon erehdyksen jälkeen pidettiin oman pään portit kiinni. Reilu vartti kavennusmaalista ehti kulua, ennenkuin Jessica Hanén viimeisteli hattutemppunsa 1-4 osumalla.  Vanhalla hyvällä reseptillä mentiin myös 75.  minuutin kohdalla, kun Fanny Holmberg antoi kulmapotkun ja Aada Elfvengren puski 1-5 osuman verkkoon. 

Muutama minuutti ennen loppua FCFJ sai vielä mahdollisuuden viimeistellä ottelulle tennislukemat, kun Telma Kouvaa rikottiin rangaistusalueella pilkun arvoisesti. Pallon taakse asettuneen Sandra Wikmanin veto vain painui karvan verran ohi väärältä puolen vasenta tolppaa. 

Aada Elfvengren osaa pääpelin, tuloksena 1-5 puskumaali PK-35/2:ta vastaan. Arkistokuva: Mika Laine/Itäväylä

Maalirikas peli oli mannaa joukkueelle, jonka sijoitus B-lohkon sarjataulukossa on voitosta huolimatta edelleen 5. Loppukaudeksi on luvassa vielä kovia pelejä, sillä poikkeuskauden poikkeussäännöillä pelattavassa sarjassa FCFJ:llä on edessä vielä kaikkien lohkon kolmen kovimman kohtaaminen, kun sarja pelataan nyt "puolitoistakertaisena". Seuraava koitos on luvassa lauantaina 15.8. kotona, kun Porvoon keskuskentän nurmelle saapuu vieraaksi EBK Espoosta.