PK-35/2 - FCFJ

FCFJ:n hieno kausi päättyi vierastasapeliin 

Se on siinä! Hieno kausi päätettiin 1-1-tasapeliin PK-35:tä vastaan lauantaina. Sauli Kouvan valmennuksessa FCFJ:n naiset sijoittuivat hienosti toiseksi omassa kakkosdivarin lohkossaan. Kuva: Itäväylä/Mika Laine.

Tällä kaudella naisten kakkosdivisioonaan noussut FCFJ päätti upean kautensa lauantaina pelaamalla vieraissa tasan 1-1 (1-1) PK-35/2:n kanssa. Tulos tiesi samalla sitä, että kotijoukkue PK-35/2 säilyi täpärästi naisten kakkosen sarjassa. FCFJ oli jo aikaisemmin varmistanut tämän B-lohkon kakkospaikan.

Janette Ullakko tappeli kovasti kotijoukkueen puolustajien kanssa läpi koko ottelun.

Ennen ottelua porvoolaisjoukkueella oli vielä pienet mahdollisuudet päästä jopa karsimaan noususta ykkösdivariin ensi kaudeksi kakkosdivarin kolmen lohkojen parhaana kakkosena. 

Tämä olisi vaatinut voiton PK:sta samalla kun raumalaisjoukkue Pallo-Iirot ei olisi saanut voittaa oman otteluaan TPS/2:sta vastaan A-lohkossa ja kuopiolaisjoukkue KuFu98:n olisi pitänyt hävitä kotiottelunsa Tornion TP-47:aa vastaan C-lohkossa.

Raumalaisjoukkue meni kotonaan nopeasti 2-0 johtoon ja voitti lopulta TPS/2:n lukemin 3-0. Ja näin, vaikka Kuopiossa pelattu KuFu98 - TP-47 päättyikin lukemiin 0-3, niin edes voitto ei lauantaina olisi vienyt porvoolaisjoukkuetta nousukarsintaan.  Pallo-Iirot tekee seuraa lohkojen ykkösille (NJS, Kuusysi ja TP-47)  tuohon karsintaan, josta kaksi joukkuetta nousee ykköseen.

Maxima Wall oli lauantaina taas iskussa. Hieno esitys kaiken kaikkiaan ja myös FCFJ:n maali merkittiin hänen nimiinsä. Kuva: Itäväylä/Mika Laine.

 FCFJ joutui lähtemään lauantaiseen otteluun aika ohuella miehistöllä. Yhteensä kuusi yleensä avauksessa ollutta pelaajaa puuttui kokoonpanosta, mutta silti valmentaja Sauli Kouva sai joukkueensa pelaamaan hyvällä asenteella läpi ottelun. 

Ensimmäisellä puoliajalla erityisesti Maxima Wall oli elementissään ja harhautteli kotijoukkueen puolustajia ns. kahville kerta toisensa jälkeen. Samainen Wall teki myös porvoolaisten johto-osuman 11 minuutin kohdalla korkealla vedolla noin 25 metristä oikealta laidalta. Pallo kaarsi nätisti yli kotijoukkueen maalivahdin Siiri Ahon ja juuri riman alle.

Korkealla prässipelillä porvoolaiset onnistuivat pitkään estämään vastustajien hyökkäyskuvioiden rakentamisen, mutta pikkuhiljaa kotijoukkuekin sai paremmin pelijuonesta kiinni ja harmittavasti sitten minuutti ennen puoliaikavihellystä porvoolaisten verkoissa soi. 

Aada Elfvengren otteli välillä kovastikin vastustajien kanssa lauantaisessa kauden päättäneessä vieraspelissä PK-35/2:sta vastaan. Kuva: Itäväylä/Mika Laine.

Maalia edelsi tilanne, jossa moni uskoi että peli vihelletään poikki, koska pallo näytti menneen jo päätyviivasta yli. Vihellystä ei kuitenkaan kuulunut ja näin Sandra Nelimarkka käytti tilaisuuden hyväkseen ja tykitti 10 metristä pallon tolpan kautta FCFJ:n maaliin.

Tämä maali osoittautuikin sitten lopulta erittäin arvokkaaksi kotijoukkueelle. Toinen puoliaika kun ei johtanut lisämaaleihin kummallekaan joukkueelle,  niin tuolla maalilla kotijoukkue säilyi kakkosdivarissa pisteen erolla ennen nyt kolmoseen putoavaa JäPS:iä. Järvenpääläisjoukkue hävisi nimittäin samalla kotonaan FC Kuusysille selvin 0-5-lukemin.

Toisella puoliajalla molemmilla joukkueilla oli kyllä muutama ihan hyvä maalipaikka. FCFJ:n kapteeni Jessica Hanénin vapaapotku 20 metristä viuhui esimerkiksi todella vähän yli takakulmasta puoliajan puolessa välissä. Ja noin kolme minuuttia ennen loppuvihellystä kotijoukkueen Selena Hurme pääsi yksin läpi, mutta FCFJ:n Saana Skofelt venyi todella upeaan torjuntaan.

Saana Skofelt teki pari todella tärkeää "gamesaver"-torjuntaa lauantaisessa vierasottelussa.

Loppuvihellyksen jälkeen kotijoukkueen pelaajat juhlivat villisti sarjapaikan varmistamista,  kun taas FCFJ:n pelaajien keskuudessa ei leveitä hymyjä näkynyt.

- Nyt ei ole syytä olla pettyneitä vaan päinvastoin olkaa ylpeitä tästä meidän kaudesta. Sehän on kokonaisuudessaan ollut meiltä aivan upea. Ja tänäänkin pelattiin ihan hyvä peli hyvällä asenteella, summasi valmentaja Sauli Kouva.

Ottelussa nähtiin myös nuoren (-04 syntyneen) Wilhelmina Vallin debyytti naisten joukkueessa. Hän pääsi kentälle reilut 15 minuuttia ennen loppuvihellystä ja esitti todella hienoja otteita. 

Kauden jälkeen joukkue vetää nyt vähän henkeä ennen kun ruvetaan miettimään miten mennään kohti seuraavaa kautta. Tässä vaiheessa on vielä enemmän kuin paikallaan nauttia hienosta kaudesta ja lohkon kakkospaikasta. Sijoitus, jota ei varmaan kukaan oikein pitänyt mahdollisena, kun kausi huhtikuun alussa alkoi.

Nuori Wilhelmina Vall pelasi erittäin pirteästi päästessään ottelun loppuvaiheissa kentälle. Kuva: Itäväylä/Mika Laine.