EBK - FCFJ

FCFJ hävisi vieraskentällä EBK:lle

Anni Niinilampi laukoi FCFJ:n ainoan maalin vapaapotkusta. Kuva: Mika Laine

Espoo 7.5.2019

Avattuaan kautensa naisten kakkosdivarin B-lohkossa riemukkaasti kotivoitolla VJS:ää vastaan runsas viikko sitten saivat FCFJ:n naiset tiistai-iltana kokea kauden ensimmäisen tappionsa, kun joukkue vieraskentällä kohtasi espoolaisen EBK:n. Lukemat kirjattiin 3-1 (1-1) espoolaisten hyväksi.

Kotijoukkue aloitti ottelun vahvasti ja ainoastaan FCFJ:n maalivahti Saana Skofeltin hienot torjunnat säästivät FCFJ:n takaiskuilta ensimmäisten 20 minuutin pelin aikana.

FCFJ kuitenkin onnistui menemään johtoon, kun ottelua oli pelattu 28 minuuttia. Telma Kouva kaadettiin vastustajan rangaistusalueen kulmassa ja siitä seuranneen vapaapotkun Anni Niinilampi tykitti upeasti suoraan vastustajien maalin yläkulmaan.

EBK onnistui sitten harmittavasti ensimmäisen puoliajan lisäajalla tasoittamaan 1-1:een. "Pukukoppimaalin" teki Elisa Väisänen, joka sitten toisella puoliajalla 58. minuutin kohdalla myös vei kotijoukkueen 2-1 -johtoon. 

Tämän jälkeen FCFJ oli jo lähellä tasoitusta, kun Alva Häyry osui ylärimaan, mutta kun tasoitusmaalia ei tullut niin kolme minuuttia ennen varsinaisen otteluajan umpeutumista kotijoukkueen Enni Kivioja varmisteli vielä kotijoukkueen voiton iskemällä 3-1-maalin.

 - Tänään hävittiin kyllä paremmalle joukkueelle. Emme saaneet samanlaista draivia aikaan kuin VJS:ää vastaan, eikä näin saatu omaa peliämme käyntiin. Homma meni enemmän pitkien pallojen potkimiseksi, totesi valmentaja Sauli Kouva ottelun jälkeen.

FCFJ:n seuraavakin peli pelataan vieraskentällä, kun joukkue perjantai-iltana kohtaa FC Viikingit Vuosaaressa, Kartanon tekonurmella.

 - Pelitahti on nyt tiivis. Huomenna vedetään palauttava treeni ja käännetään katseet kohti perjantaita, linjasi porvoolaisten valmentaja.

Seuraava kotiottelu on sitten vuorossa lauantaina 18.5. kello 15.00 kun FC Kuusysi Lahdesta saapuu vieraaksi Porvoon Keskuskentälle. Kahden kierroksen jälkeen samainen Kuusysi johtaa sarjaa puhtaalla pelillä. Kaksi muuta joukkuetta,  jotka ovat voittaneet molemmat ottelunsa tässä etukäteen erittäin tasaiseksi povatussa lohkossa ovat jyväskyläläinen JyPK/2 ja HJK/2.