B-pojat
Uutiset ja ajankohtaiset asiat
|
Pelit jatkuvat B1-divisioonassa 24.4. B:n Ykkösen pelitapa kaudella 2012
B-poikien Ykkönen pelataan kevätkaudella neljässä lohkossa.
Kussakin lohkossa pelataan kevätkaudella yksinkertainen sarja. Sarjan jälkeen kustakin lohkosta putoaa kolme heikointa joukkuetta, ja kolmella parhaalle annetaan lähtöpisteitä syksyn sarjaan sijoituksen perusteella; voittajalle kolme, toiseksi sijoittuneelle kaksi ja kolmanneksi sijoittuneelle yksi.
Kevään Ykkösen aloittavasta 39. joukkueesta putoaa siis yhteensä 12 joukkuetta.
B-poikien Ykkönen pelataan syyskaudella kolmessa lohkossa
Syksyksi Ykköseen nousee Kakkosesta yhdeksän joukkuetta, jolloin kilpailussa on 36 joukkuetta. Nämä joukkueet jaetaan kolmeen lohkoon syksyn kilpailukaudelle. Lohkojako päätetään SPL:n kilpailujaoston kokouksessa 2.7.
Syksyllä 2012, B-poikien Ykköstä pelataan kolmessa kahdentoista joukkueen lohkossa. Kussakin lohkossa pelataan yksinkertainen sarja, jonka päätteeksi kolme parasta joukkuetta valikoituu talvella 2013 pelattavaan BSM – karsintasarjaan. Sarjan jälkeen kustakin lohkosta putoaa kolme heikointa joukkuetta Kakkoseen.
Lisäksi kauden 2013 BSM -karsintasarjaan valikoituu paras 4. sijoittunut joukkue jostakin kolmesta (A, B tai C) lohkosta.
ASM -karsintasarja talvella 2013*
Vuoden 2012 ASM -joukkueet 8 joukkuetta
A – Ykkösen joukkueet 10 joukkuetta
Vuoden 2012 BSM voittaja ja 2. sijoittunut 2 joukkuetta
20 joukkuetta jaetaan kahteen lohkoon á kymmenen joukkuetta.
* Koska ASM -karsintasarjassa sallitaan vain yksi joukkue per seura, käytetään ASM – karsintasarjaan tarvittaessa täydennysmenettelyä, joka vahvistetaan erillisellä liittohallituksen päätöksellä kevään 2012 aikana.
BSM -karsintasarja talvella 2013**
Vuoden 2012 BSM -joukkueet 8 joukkuetta
B – Ykkösen joukkueet 10 joukkuetta
Vuoden 2012 Kaj Pahlman voittaja ja 2. sijoittunut 2 joukkuetta
20 joukkuetta jaetaan kahteen lohkoon á kymmenen joukkuetta.
** Koska BSM -karsintasarjassa sallitaan vain yksi joukkue per seura, käytetään BSM – karsintasarjaan tarvittaessa täydennysmenettelyä, joka vahvistetaan erillisellä liittohallituksen päätöksellä kevään 2012 aikana.
|
|
8.4. Lauantaina 7.4. upea 3-0 voitto Interin vieraana Turussa. Maalit: Bruno Pimentel Costa 2 ja Jussi Korhonen.
Sarjasijoitukseksi jäi yhdeksäs sija. |
|
12.3. |
|
13.2. Futura avasi pistetilinsä lauantaina 11.2.2011 Keravalla 1-1 tasapelillä PK-KU:ta vastaan. Maalista vastasi Bruno Pimentel Costa. |
|
26.1. B-poikien SM-karsintasarja pelataan kahdessa 10 joukkueen lohkossa yksinkertaisena sarjana. Molemmista lohkoista lohkojen kolme parasta jatkavat SM-sarjaan. Lohkojen 4. sijoittuneet joukkueet kohtaavat toisen lohkon 5. sijoittuneet. Karsintaottelut pelataan yksiosaisina lohkossaan 4. sijoittuneen kotikentällä*. Ottelun voittaja pelaa SM-sarjassa ja häviäjä pelaa Ykkösessä. Ikäraja on 1.1.1995 tai sen jälkeen syntyneet.
|

